Pienoismalleja, Pienoismalli, Pienoismallirakentaja, Miniatyyri
PIENOISMALLIRAKENTAJA,
KUVATAITEILIJA TAINA PAILOS
WeeGeessä lavastettiin kylä Espoossa 550 vuotta sitten
28.4.2008 20:28
Helsingin Sanomat
Matti Huuhka / Espoon kaupunginmuseo
Mankbyn kylä 1458. Pienoismallin on tehnyt Taina Pailos.
Mikä on keskiaikaisten kylien jäänteiden pahin uhka?
Se, että ihmiset katsoivat jo vuonna 1100 kodin paikkoja ihan samalla silmällä kuin nykypäivänä.
Jos hentoja muinaisjäänteitä ei kaiva nopeasti esiin, päälle tulee todennäköisesti lähiö.
Nyt espoolaisessa näyttelykeskus Weegeessä avautuu näyttely, joka esittelee Espoota 550 vuotta sitten.
Arkkitehti Harri Tarkan visualisoiman, tyylillä toteutetun näyttelyn kiinnostavimpia kohteita ovat Taina Pailoksen kaksi pienoismallia.
Yksi esittää Mankbyn kylää sellaisena kuin sen arvellaan olleen 1458. Kylät olivat keskiajalla pieniä. Kahdeksan talon ja noin viidenkymmenen asukkaan Mankby oli suuri. Yleensä taloja oli viisi tai kuusi.
Toinen pienoismalli kuvaa Espoon kirkon työmaata, myös 1400-luvulta. Yksityiskohtiin voisi uppoutua vaikka tunniksi. Menneen maailman elämä välittyy pienoismalleista vielä paremmin kuin esineistä.
© Taina Pailos 2019